Edessä ensimmäinen kesä perheellisenä

Kesä on ehdoton suosikkini vuodenajoista, olenhan kesän lapsi vuosimallia 1994. Kaikki muutkin vuodenajat kelpuutan kyllä mutisematta, vaikka eipä pimeät ja loskaiset marraskuun illat aina jaksa kauheasti naurattaa - mutta tätä tämä elämä Suomessa on. 

Ilmojen lämpeneminen ja valoisat illat sai aikaan tänä keväänä ja toki aikaisempinakin vuosina mukavaa täpinää sekä innostusta alkavan kesän vuoksi. Takapiha on saatava mahdollisimman pian kesäkuntoon ja kesäkalusteet paikalleen. Nurmikko on leikattava heti kun se vähääkään vihertää, kukat on istutettava ja muutenkin takapihan täytyy saada mahdollisimman pian valmiuteen, jotta saadaan mahdollisimman pitkäksi aikaa yksi ylimääräinen "huone" käyttöön. Muutamana vuonna olemme jopa lapioineet takapihalta kevätauringon pehmittävää lunta metsikköön, jotta kesä tulisi pihaamme nopeammin - hullun hommaa.

Viime viikolla takapihaa ihastellessa ja kesäkuntoon laittaessa tulin pohtineeksi, että tuleeko tämä päällä oleva koronatilanne vaikuttamaan lopulta millään tavalla nyt ensimmäiseen kesäämme perheenä ja miten kesää edes tulee viettää perheellisenä? Onko tuleva kesä täysin samanlainen kun aikaisemmat vai muuttuuko kaikki? 

Aikaisemmat kesät ennen esikoisemme syntymää ovat olleet hyvin pitkälti mökkeilyn täyteisiä. Saunomista, paljuilua, hyvää ruokaa sekä juomaa, veneilyä ja kalastusta. Ekstempore menoja, remontointia sekä nikkarointia, takapihan laittamista entistä parempaan kuntoon ja täydessä tällingissä olevasta takapihasta nautiskelua. Ulkomaanmatkoja ja ravintolaruokailua. 

En usko, että kesän aktiviteetit liiemmin tulee muuttumaan nyt alkaneen kesän aikanakaan, paitsi ulkomaanmatkojen osalta. Ulkomaille emme olisi lähteneet tänä kesänä kuitenkaan, vaikka koronakaan ei olisi varjostamassa tulevaa kesää. Ulkomaanmatkojan aika on myöhemmin kun pikkumiehen rokotesuoja on saatu paremmalle tolalle - tulevana kesänä tyydytään kotimaanmatkailuun.

Sukumme mökit ovat lähietäisyydellä kodista ja mökkeillessä on usein myös innokkaita apukäsiä ja viihdyttäjiä pojalle saatavilla, jotta me vanhemmat päästään myös hetkeksi levähtämään ja lähtemään esimerkiksi veneilemään. Mökkeilykulttuuri on myös yksi isoimmista asioista ollut sekä minun että vaimoni lapsuudessa, nuoruudessa sekä aikuisuudessa ja toivommekin, että saadaan myös tämä intohimo siirrettyä eteenpäin. Tämänkin vuoksi kesän viettäminen mökkimaisemissa uiden, saunoen, paljuillen ja kalastaen on luontainen ja mieluisa valinta - ihan koko porukalle. 

Innolla jo odotan kun poikamme oppii kävelemään ja lähtee mökkeillessä seuraamaan kummipoikani (6v) edesottamuksia mm. kalastuksessa, veneilyssä ja uimisessa. Ei varmaan tarvitse kovin kummoinen ennustaja olla, että kummipoikani pääsee idolin asemaan ja joutuu kyllästymiseen asti vastailemaan tulevaisuudessa poikamme kysymyksiin sekä ottamaan mukaan touhuihin. Itse olen ollut samanlainen kummipoikani isän eli kummisetäni suhteen. Ilman hänen mökkiseuraa tuskin olisin innostunut esimerkiksi siinä määrin kalastamisesta ja veneilystä mitä nyt. 

Vaikka mökkeily onkin ollut aina itselleni kaikki kaikessa ja ns. ainut oikeasti viihdyttävä paikka viettää kesää, sitä samaa on myös nyt oman kodin takapiha. Takapiha on vajaan kolmen vuoden aikana kokenut täyden muodonmuutoksen ja on siinä määrin viihtyisä ja meidän näköinen, että takapiha on kokonaisuudessaan itselleni paikka, jossa viihdyn kotonamme parhaiten - täten toivon pitkää ja sopivan lämmintä kesää.

Takapiha on etelän suuntaan - aurinkoinen ja lämmin. Viritettiin nyt myös ensimmäisten lämpimien kelien aikana aurinkosuojaa ja ostettiin UV-suojattu teltta, että saadaan pikkumiehelle varjoista temmellyskenttää terassille. Sen lisäksi takapihalla voi grillata, nyppiä kukkapenkkejä, leikata nurmikkoa, ottaa aurinkoa, ruokailla omatekemän pirttipöydän äärellä tai olla tekemättä yhtään mitään - ainut vaan, että itselläni ei oikein ole tätä taitoa, koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain. Miksi? 


Jos kelit oikein lämpimiksi kääntyy, tiedä vaikka tulisi hankittua uima-allas, johon mahdutaan koko perhe viilentymään samaan aikaan. 

No minkälainen kesä meille sitten tulee? Uskaltanen väittää, että korona ei tule vaikuttamaan kesäämme millään tavalla ja kesämme on aiemminkin koostunut hyvin arkisista sekä lapsiystävällisistä asioista, että tulemme viettämään varmasti hyvin tavallisen kesän myös nyt perheellisinä. Toivottavasti kesä 2020 tulee jäämään mieleen lämpimistä ilmoista sekä koronattomuudesta! 

Kommentit