Nukkuminen - suositusten mukaan selällään vai suosituksesta poiketen kyljellään?

En tiedä onko muissa perheissä koettu samalla tavalla, mutta meillä poitsun yöunipätkien pituuteen tuntuu vaikuttavan kaiken eniten nukkuma-asento.

Selällään nukkuessa poitsu nukkuu aikalailla tarkalleen koko yön kahden tai kolmen tunnin pätkissä ja herää sitten omien käsiensä levottoman liikehdinnän takia. Kädet pyörii ja vaeltaa edes takaisin, kunnes poitsulla itselläänkin menee hermo ja tähän lopulta myös herää. Kehitysvaiheeseen liittyvää liikeratojen hakemistahan tämä käsien viuhtominen on. Tähän toki voisi auttaa kapalointi, mutta tähän emme ole kunnolla oppineet missään vaiheessa. Unipussi tuntuu helpommalta vaihtoehdolta.

Onneks kädet jossain kohtaa rauhoittuu, niin selällään nukkumisestakin tulee varmasti mukavampaa! Olishan se melko koomista, jos sitä itselläkin vielä kädet vispaisi kaikki yöt. Siinä saattaisi tulla ruhjeita kanssanukkujille. Jaahas, sit taas takaisin asiaan..


Kyljellään nukkuessa kun taas puolestaan yöunipätkät kestää neljästä kuuteen tuntia ilman herätyksiä, joskus jopa seitsemän tuntia. Tässä asennossa kädet ei pääse niin levottomasti vaeltamaan ja uni on muutenkin rauhallisempaa sekä kantaa pidemmän aikaa järjestäen.

Nykysuositusten mukaanhan lapsen nukuttamisessa tulisi suosia nukuttamista selinmakuulle ja tätä toki myös me edelleen "harjoittelemme", vaikka useemmin poitsu nukkuukin kyljellään. Meillä ei ole pinnasängyssä mitään irtotavaraa, mitkä saattaisi kasvojen päälle kaatua ja kylkimakuulla tuemme poikamme unipesässä siten, että ei vatsalleen pääse kellahtamaan sekä vuorottelemme kylkeä jolla nukkua. Turvallinen tapa tämäkin siis! 

Pian ollaankin jo tilanteessa, että poitsu kääntyilee itsekseen ja pyörii akselinsa ympäri yön aikana moneen kertaan. Sitten ei enää meidän vanhempien tarvitse nukkuma-asentoa muuttaa. 

Onko muilla vastaavia kokemuksia vai kenties täysin päinvastaisia kokemuksia?

Kommentit

  1. Moi! Suosittelen unipussia. Meillä tytön kädet heilui edestakaisin ja otettiin unipussi käyttöön, ei herätä kädet enään. Vierastimme vähän kapalointia mutta unipussi on hyvä. Mulla siitä blogissani ja kuva myös. �� https://miiamariape.blogspot.com/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kans tuo swadleup jonkin aikaa käytössä, mutta pojalla meni siihen vain hermo kun ei heti alusta saakka tajuttu tähän opettaa. Nyt on unipussi, jossa kädet tosiaan viuhtoo menemään 🙈

      Poista
  2. Jännä huomio, että nukkuu pidempään kyljellään! Meillä on nukuttu alusta asti selällään Swaddle Upin kanssa. Ei olla muuta asentoa kokeiltukaan, joskin joskus yöimetyksen jälkeen vauva saattaa jäädä kyljelleen, jos oon itekin nukahtanut samalla. Oon kyllä miettinyt, pitäisikö luopua pussista, kun poitsu haluaa syödä sormiaan koko ajan ja hermostuu, kun ei pysty. Mutta kauhulla toisaalta mietin, ettei hän varmaan saisi sitten ikinä unta siltä nyrkin syönniltä ja käsien huitomiselta. :D

    VastaaPoista
  3. Joo ihan ehdottomasti kyljellään nukkuu pidempään, selällään menee aivan sekoiluksi 😆

    VastaaPoista
  4. Ystävälläni myös muutaman kuukauden ikäinen vauva. Heillä taisi alkuun olla äitiyspakkauksen mukana tullut unipussi mutta tämä osoittautui usein liian kuumaksi vauvalle ja he löysivät merinovillasta tehdyn unipussin, mikä on ilmeisesti auttanut todella paljon. Vauva ei ainakaan herää kuumuuteen unipussissa. Täytyy mielenkiinnosta kysyä, että nukkuuko vauva paremmin selällään vai kyljellään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti